5 syytä rakastaa pakohuoneita

Me Elämyslahjoilla rakastamme pakopelihuoneita, jotka ovat nousseet tällä vuosikymmenellä yhdeksi hauskimmista aktiviteeteista viettää tiivis 60-minuuttinen perheen ja ystävien kanssa. Nyt olemme listanneet viisi tärkeintä tekijää, jotka ovat ruokkineet rakkauttamme pakohuoneita kohtaan:

1. Ainutlaatuisia haasteita yksi toisensa perään

Escape roomit haastavat ryhmänne toimimaan yhdessä tavalla, jollaista on vaikea kokea missään muualla. Huoneet tarjoavat hämmennyksen ja oivalluksen hetkiä sekä tiiviistä ryhmätyöskentelyä, joka pitää teidät lukittautuneina omaan maailmaanne koko pelin ajan. Haastavat huoneet edellyttävät teiltä sekä luovuutta että kriittistä ajattelua, joten parhaat tiimit koostuvat hyvin eri lailla ajattelevista ihmisistä. Erilaisten vaikeustasojen ansiosta jokaiselle ryhmälle löytyy sopivia haasteita.

2. Aika rientää ja paineet kasvavat

Pelin alussa aikaa tuntuu riittävän vaikka muille jaettavaksi ja toimitte luottavaisesti, työskennellen rauhallisesti kohti yhteistä päämääräänne. Hetken kuluttua vilkaiset kuitenkin kelloon ja kappas, enää 10 minuuttia jäljellä! Ajan vähenemisen tuoma adrenaliiniryöppy iskee kovasti ja viileä järkeily heitetään kiireessä ikkunasta ulos, kun kellon tikityksen tuoma tuska painostaa niskaanne.

3. Pääsette osaksi tarinaa, jollaisia olette nähneet vain TV:ssä

Pakohuoneessa sukellatte keskelle seikkailua, jossa tunnette olevanne suosikkielokuvanne päähenkilöitä. Teemoja löytyy lapsille sopivista taikuriseikkailuista aina pelottaviin kauhuleffojen maailmoihin, joissa oman lisänsä jännitykseen tuovat pimeydestä ilmestyvät näyttelijät. Valitkaa vain itsellenne sopiva teema ja katsokaa, kuinka millainen päätös tarinallenne kirjoitetaan.

4. Se tunne, kun läpäisette huoneen ajoissa

Olette löytäneet tarvittavat vihjeet, ratkaisseet aivopähkinät, ylittäneet kaikki esteet ja viimein on aika loksauttaa paikalleen palapelin viimeinen pala, joka avaa oven takaisin todellisuuteen. Saavutamme elämissämme monia tärkeämpiäkin asioita, mutta 60 minuutin intensiivisen pähkäilytuokion jälkeen menestys tuntuu erityisen makealta.

5. Koette seikkailun yhdessä

Jätimme viimeiseksi koukun, joka on mielestämme suurin syy pelata pakopelihuoneita kerta toisensa jälkeen. Olitpa pelaamassa ystävien, perheen tai työtovereiden kanssa, escape roomit tarjoavat yhteisiä kokemuksia jotka vahvistavat ystävyyttänne. 60 minuutissa joukkueellenne ehtii syntyä kollektiivinen tietoisuus ja tunnette olevanne osa jotain suurempaa ratkoessanne tietä ulos yhdessä. Maailmassa, jossa ihmiset ovat yhä vähemmän yhteydessä toisiinsa suoraan kasvokkain, tarjoavat pakohuoneet aitoja yhdessä koettuja riemun ja oivalluksen hetkiä.

Lue myös artikkelimme Kuinka pakopelihuone luodaan? Ammattilainen vastaa

 

Katso kaikki pakopelihuoneemme ja yli 1 300 erilaista elämyslahjaa suoraan sivuiltamme.

Idan ensikosketus huonepakopeleihin: Karmiva Fear Factory

Huonepakopelien suosio kasvaa huimaa vauhtia ja itseänikin on jo pitkään kiinnostanut lähteä niitä testaamaan. Nyt siihen tarjoutui tilaisuus ja lähdin mielenkiinnolla selvittämään, mikä escape roomeissa niin monia viehättää.

Ensimmäiseksi huonepakopelikseni valikoitui aMazed Gamesin Fear Factory. Lähdimme yhdessä Elämyslahjojen tiimiläisten kanssa ratkaisemaan Asylum-kauhuhuonetta. Se pohjautuu teemaltaan suljettuun mielisairaalaan, jossa tapahtuu kammottavia asioita. Kyseinen huone on aMazed Gamesin peleistä kauhutasoltaan hurjinta luokkaa. Loistava valinta siis ensimmäiseksi huonepakopeliksi.

Jännittyneet tunnelmat ennen peliä

Olin innoissani, että menimme juuri kauhuteemaiseen exit roomiin, koska tykkään katsoa kauhuelokuvia ja pidän jännityksestä. Hieman huoneeseen meno kutkutteli, sillä säikähdän helposti enkä tiennyt yhtään, kuinka pelottava huone oikeasti on. Hyvillä fiiliksillä lähdin kuitenkin peliä testaamaan.

Ennen huoneeseen menoa tunnelma oli odottava ja hyvällä tavalla jännittynyt. Meillä oli hetki aikaa panikoida ennen kuin pääsimme aloittamaan pelin. Fear Factory -kauhuhuoneissa mukaan kuuluu myös näyttelijöitä, ja ennen peliä mietitytti, kuinka paljon he ovat pelissä osallisena ja minkälaisissa rooleissa. Ajatuksissa pyöri myös, miltä huone tulee näyttämään ja kuinka hyvin se on onnistuttu rakentamaan kauhuteemaan sopivaksi.

Suoraan keskelle kauhuelokuvaa

Peli alkoikin sitten heti ovesta sisään päästyämme. Siinä ei enää ehtinyt tulla toisiin aatoksiin menemisen tai minkään muun suhteen, kun oltiinkin jo kuuntelemassa alkuohjeistuksia. Tilan puitteet loivat heti kauhumaista tunnelmaa pimeillä käytävillä ja muilla rekvisiitoilla. Pelon tunteet alkoivat hiipiä jo heti alkumetreillä, mutta sehän kuului asiaan.

Pelin alussa olimme melko hitaita vihjeiden ratkomisessa, koska kaikki olivat sen verran säikkyinä. Aikaa kului rohkeuden keräämiseen ja valppaina olemiseen. Koskaan ei voinut tietää, mikä hahmo hyppäisi kehiin seuraavaksi. Pienimmätkin narahdukset säpsäyttivät. Tunnelmassa oli ehdottomasti onnistuttu luomaan kauhuelokuvamainen fiilis.

Osa tehtävistä tuntui haastavilta, mutta se saattoi johtua hermostuneisuudestakin. Tuntui, että ryhmässä pelko tarttui ja olimme kaikki koko ajan varpaillamme. Uusiin huoneisiin meneminen tapahtui hitaasti ja tunnustellen. Vaikka sisimmässäni tiesin kaiken olevan vain peliä ja pelottavat henkilöt vain näyttelijöitä, siinä tilanteessa kaikki tuntui kovin aidolta. Adrenaliini virtasi ja sydän tykytti odottaessamme uusia käänteitä ja säikäytyksiä.

Loppua kohden ryhmämme hieman rohkaistui ja saimme paremmin juonesta kiinni, jolloin tehtävätkin alkoivat ratkeamaan. Lopulta selvitimme tiemme ulos mielisairaalasta. Emme löytäneet ulos aivan 60 minuutin tavoiteajassa, mutta olin tyytyväinen, että ratkaisimme pelin.

Ensimmäisestä huonepakopelistä selvitty

Pelin jälkeinen fiilis oli loistava. Jännitys laukesi ja olo oli helpottunut ulospääsystä. Oma säikkyneisyys ja pelkuruus alkoi jopa naurattamaan. Huone oli todella hyvin suunniteltu ja aidosti kauhumainen. En odottanut yhtään, että olisin ollut huoneessa noin peloissani. Tehtävät olivat ennalta-arvaamattomia ja kutoivat pelin punaisen langan hienosti yhteen.

Voin ehdottomasti suositella kyseistä kauhuhuonetta jännitystä kaipaaville porukoille, koska sitä se todella tarjosi. Pelin teema sopii henkilöille, jotka pitävät kauhuleffoista ja ylipäänsä kauhuteemasta. Nyt varsinkin syksyn pimentyessä on otollista käydä testaamassa kauhuhuoneita ja muita huonepakopelejä. Haluan itsekin ehdottomasti kokeilla pakopelejä vielä uudestaankin – seuraavaksi ehkä hieman kevyempää versiota.

– Ida, Elämyslahjat

Käy tutustumassa yli 150 huonepakopelin valikoimaamme, josta löytyy kaikille sopivia pakopelihuoneita maun, taitotason ja ryhmäkoon mukaan.

Kuinka pakopelihuone luodaan? Ammattilainen vastaa

emmi-karna

Emmi Kärnä on jyväskyläläinen pakohuonepelisuunnittelija, tarinankertoja ja toinen tosielämän peleihin keskittyneen Mysteerin perustajista. Mysteeri on laajalle Suomeen levittäytynyt ja pakohuonepeleistään tunnettu yritys, jonka tarjoamia elämyksiä pelataan Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Porissa.

Mysteerikipinä syttyi nopeasti

Kärnä aloitti pakohuonepelien pelaamisen verkossa jo nuorena, ja ensikosketuksensa fyysisessä ympäristössä pelattaviin huoneisiin hän sai vuoden 2015 alussa suunnattuaan lyhyelle Tallinnanmatkalle poikaystävänsä Jussi Venäläisen kanssa. Kaksi kuukautta Tallinnan kokemuksen jälkeen pariskunta avasi Jyväskylään ensimmäisen pakopelihuoneensa, Siirin piinan.

  • ”Me ollaan sellainen pariskunta, että kokeillaan kaikkea omituista. Me katsottiin silloin Tallinnassa tammikuussa, että luvassa oli räntää vaakatasossa. Eksyin TripAdvisoriin ja siellä tuli se “live escape room” -termi vastaan. Mentiin kokeilemaan, tultiin ulos ja todettiin, että tää on meidän juttu.

    ”Homma lähti käyntiin aika nopeasti, mutta Jussilla on toisaalta myös yrittäjätaustaa. Mä olen pitkään harrastanut tarinoita kaikissa muodoissa, luin paljon kirjoja ja katsoin elokuvia jo tosi pienestä pitäen. Pitkäaikainen näytelmä- ja tarinaharrastus yhdistyivät sitten tähän, että syntyi intohimo alkaa tekemään meidän omia pelejä.”

suunnittelu2

Uuden huoneen synty alkaa teeman valinnalla

Kärnä on sittemmin ehtinyt suunnittelemaan laskentatavasta riippuen jo 15–20 pelihuonetta. Mysteerillä pakopelihuoneet suunnitellaan yleensä tiimissä ja Kärnä kertookin, että kolme henkilöä on paras lukumäärä henkilöitä osallistumaan uuden huoneen suunnitteluun. Työ alkaa teeman valinnalla.

  • ”Huoneen päämäärä asettaa tunnelman, niin tiedetään, millaisia asioita lähdetään hakemaan. Sen jälkeen me aletaan miettimään tarinaa. Me ei tehdä ympäristöön vaan tarinaan pohjautuvia pelejä. Käytännössä aluksi päätetään, mitä päähenkilölle on tapahtunut tai tapahtuu pelin aikana. Sen jälkeen vasta mietitään, onko paikkana tämän työhuone, koti tai mitä se voisi ollakaan. Sen jälkeen mietitään, mitä kyseisestä ympäristöstä voisi löytyä ja yleensä niistä jutuista alkaa rakentua puzzleja eli tehtäviä.

    ”Seuraavaksi kehitetään mahdollisimman iso määrä puzzleja vapaan ideoinnin vaiheessa, jossa heitetään pöydälle kaikki, mikä vain tulee mieleen. Myöhemmin niistä sitten katsotaan, mikä toimii ja mikä ei. Ensimmäinen suunnitelma koitetaan hahmottaa geometrisesti meidän suunnittelijoiden päässä, ja sitten me piirretään. Se on aika paljon mielikuvilla leikkimistä.”

Suunnitelma elää myös rakennettaessa

Suunnittelun jälkeen alkaa työläs rakennusvaihe, jossa on yleensä mukana 3–8 henkilöä vastaamassa eri tehtävistä. Materiaalit huoneisiin löytyvät joka puolelta. Nettikirppikset, perinteiset kirpputorit, kuolinpesät ja antiikkikaupat on koluttava läpi jokaista huonetta rakennettaessa.

  • ”Rakentamisvaihe on kaikkein vaikein, periaatteessa iso osa suunnittelutyöstä tapahtuu myös huoneen rakentamisen aikana.  Meillä voi olla ajatus tehtävästä, mutta saatetaan keksiä sen paras toteutustapa vasta rakentamisvaiheessa. Materiaalin etsiminen on ehkä jopa kaikista vaikein vaihe, kun tiedämme tarvitsevamme jotain tiettyä. Se on välillä vähän tuurikauppaa, mutta sen takia prosessin täytyy antaa elää. Jos me löydetäänkin jotain parempaa kuin mitä etsittiin, niin silloin on oltava valmis muuttamaan suunnitelmaa.”

na%cc%88ytto%cc%88kuva-2018-3-19-kello-11-36-23

Huoneen työstämisessä menee yhteensä 30–45 päivää. Lisäksi aika ajoin täytyy luopua myös toimivista pelihuoneista ja vaihtaa ne uusiin ideoihin, kun asiakkaat kaipaavat uusia haasteita. Mysteerillä huoneita on ehditty vaihtamaan jo useasti.

  • ”Huoneen elinkaari määräytyy pitkälti sen mukaan, missä kaupungissa se sijaitsee ja kuinka paljon potentiaalista kävijäryhmää löytyy. Pakopelien kiroushan on se, että ne on kertakäyttöisiä. Se on ongelma, mitä alalla ei ole vielä hirveän hyvin onnistuttu ratkaisemaan. Näissä pienemmissä kaupungeissa huoneen elinkaari on 1,5–2 vuotta, mutta mitä isompi kaupunki, niin sitä harvemmin niitä joudutaan vaihtamaan.”

Ideoista ei Mysteerillä ole pulaa

Kärnän suosikkikirjojen, -elokuvien ja -pelien pienet elementit ujuttautuvat Mysteerin huoneisiin. Monipuolisuutta pelien sisältöön tuovat kaikki Mysteerin työntekijät omalla panoksellaan.

  • ”Yksi selkeä vaikuttaja on ollut [Kiekkomaailma-sarjan kirjoittaja] Terry Pratchett, sieltä on tullut tietynlainen huumorintaju meidän kaikkiin peleihin. Me yritetään kätkeä huoneisiin piilotettuja vitsejä mukaan sillä tasolla että kaikki ei niitä tajua.

    ”Meillä on siitä hyvä tilanne, että meillä on 40 hyvin luovaa ja eri asioista kiinnostunutta ihmistä, jotka tuo omia vaikuttimiaan sekaan. Jos olisi pelkästään minun vaikuttimista kiinni, niin siinä alkaisi varmasti toistaa itseään. Meillä on tosi erilaisia ihmisiä jotka osallistuu omilla tavoillaan. Meillä on jopa liikaa ideoita, mutta liian vähän aikaa. Vaikeempaa on pitää ne hyvät ideat mielessä: mullakin on niin laho pää, että saatan keksiä idean aamulla ja unohtaa sen iltapäivään mennessä.”

dsc_7393-3

Kärnä itse on käynyt pelaamassa noin 50 pakohuonepeliä läpi ja ottaa mieluiten peliseuraksi poikaystävänsä. Kaksikon kemiat toimivat myös pelien timmellyksessä, mutta myös ammattilaisilla on omat haasteensa huoneiden selvittämisessä.

  • ”Kahden hengen tiimiksi ollaan ihan hyvä parivaljakko. Meidän suurin haaste on kuitenkin siinä, että me sorrutaan liian usein ajatteluun, että arvoitus on tehty jollain tietyllä tavalla. Sitten me ei osata enää ajatella sitä eri tavalla, me ei osata hylätä meidän omia ideoita. Me ollaan myös ihan surkeita etsijöitä, jos pöydällä on palapelin palanen niin me ei sitä löydetä.

    ”Pelisuunnittelutapoja on monia erilaisia, kaikki ei todellakaan tee niin kuin minä. Oikeastaan parasta on muiden huoneita pelatessa se, kun huomaan, että jotain on tehty täysin eri tavalla. Siinä näkee muiden näkökulmaa ja miten pelisuunnittelija on ajatellut kyseisen tehtävän.”

Oletko ratkoja vai fiilistelijä?

Kärnä jakaa huonepakopelifanit kahteen leiriin: niihin, jotka pelaavat ratkomisen ilosta ja niihin, jotka haluavat uppoutua syvälle pelin tarinaan. Osa meistä jää ihastelemaan huoneen kulisseja, toiset uppoutuvat täysin tehtävien ratkomiseen ennätysaika tavoitteenaan. Kärnä toteaa, että molempien kävijäryhmien toiveet tulee täyttää saman pelin sisällä.

  • ”Tarina on mulle aina tärkeä, mutta ongelmien ratkaisemiseen uppoutuminen on tosi tyypillistä. Luulen, että siinä tapahtuu jotain meidän aivoissa, ettei siinä pysty keskittymään mihinkään muuhun kuin ratkomiseen. Itse ajattelen huonetta enemmän kokonaiskokemuksena kuin pelkästään pelinä: miltä se tuntuu, millainen draaman kaari on vai onko sitä ollenkaan, ja liittyvätkö arvoitukset itse tarinaan. Mä olen ehkä liiankin kriittinen siitä, kuinka hyvin tarina tukee peliä.

    ”Meillä käy oikeastaan kaksi eri pelaajatyyppiä: toiset tulevat pelaamaan uppoutuakseen ympäristöön ja tarinaan. Yksi pelaaja sanoi tosi osuvasti kerran, että pakopelit ovat niille elokuviin verrattava viihdemuoto. Sitten mä myös tiedän, että toiset haluavat tulla pelaamaan ratkomisen tunteen ja onnistumisen riemun takia. Pelisuunnittelijan näkökulmasta täytyy aina muistaa, että pelejä tehdään molemmille tyypeille.”

vedenalaisen-turun-aarre-4

Erikoistumalla jokainen kävijäryhmä otetaan huomioon

Kärnän mielestä alalla alkaa näkyä yhä enemmän teknologisia apuvälineitä. Nuorella alalla on tilaa kokeilla erikoisia ratkaisuja ja Kärnä toteaakin, että alalla erikoistuminen on lisääntymässä myös Suomessa.

  • ”Pakohuonepeliala on kerennyt olla Suomessa nyt neljä vuotta. On ollut hyvä seurata sivussa myös Yhdysvaltojen markkinoita: kaikki mitä tapahtuu niillä markkinoilla, tapahtuu todennäköisesti myös Suomessa jossain vaiheessa. Teknologia tulee lisääntymään peleissä jossain mielessä. Jotkut huoneet voivat olla pelkästään teknologiaa, mutta on edelleen myös niitä pelaajia, jotka ennemmin haluavat kokea pelin nykymuodossa kuin nauttia uusimmista vempaimista.

    ”Olen huomannut viimeisen vuoden aikana, että ala alkaa erikoistua Suomessakin. Nyt on tullut ensimmäiset kauhupelit Helsinkiin, ja kuulin että sinne olisi alkanut tulemaan myös erityisesti perheille sopivia pelejä. Peliyritykset alkavat erikoistumaan tiettyihin osa-alueisiin ja se tarkoittaa, että ne tekevät parempia pelejä omalle yleisölleen.”

Yhdessä tekemisen riemu on kehitystä tärkeämpää

Pakohuonepelien perusidea fyysisen ympäristön tutkimisesta yhteistyössä kavereiden kanssa tulee Kärnän mielestä säilymään jatkossakin ennallaan. On kuitenkin mahdollista, että virtuaalitodellisuuden kikat tulevat joskus täydentämään myös Mysteerin pakopelejä.

  • ”Me ollaan toistaiseksi sanottu, että halutaan keskittyä tosielämän peleissä ja tuoda pelaajille yhdessä tekemisen riemua. Vielä ei kuitenkaan voi sanoa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Lisätty todellisuus [Augmented reality, AR] voisi sopivassa kontekstissa toimia meille. Silloin täytyisi miettiä, miten se oikeasti tukisi peliä niin, ettei se olisi vain uusi siisti teknologinen lisä.

    ”Faktahan on, että teknologia tulee kehittymään yhä nopeammin ja on paha arvioida, ollaanko kohta siinä pisteessä, että kaikki pelaaminen tapahtuu visiiri silmillä. Mä kuitenkin haluan uskoa, että tosielämän pelit ovat tulleet jäädäkseen muodossa tai toisessa. Pakopelihuoneet on ensimmäisiä esimerkkejä siitä, kuinka digitaalisesta tulee taas analogista – tuntuisi vähän hassulta, jos se haluttaisiin tehdä taas toisin päin.”

Varaa läheisillesi lahjakortti Mysteerin pakohuonepeleihin täältä!

– José, Elämyslahjat

Ensikertalaisen fiiliksiä huonepakopelistä: ”Siitähän se paniikki vain nousi”

Olen aina ollut innokas pelailemaan erilaisia pelejä. Pienestä asti olen pelaillut niin lautapelejä kuin tietokoneellakin. Pari vuotta sitten poikaystäväni ehdotti pelattavaksi pulmanratkaisupelejä tietokoneella ja niistä saimmekin mukavan yhteisen harrastuksen. Varmaan vuosi sitten kuulin huonepakopelistä ja olin enemmän kuin innossani aiheesta. Olisihan se mahtavaa saada kokeilla ratkoa pulmia ns. oikeassa tilanteessa! Jostain syystä en vain koskaan saanut aikaiseksi testata kyseistä pelimuotoa.

 

Viime viikolla asiaan tuli kuitenkin muutos, sillä poikaystäväni oli järjestänyt minulle yllätyksen ja suuntasimme yliopistonkadulle etsimään kyseistä paikkaa. Tommin tuntien emme heti löytäneet paikkaa, eli tilanne alkoi ”oikein lupaavasti”. Ehdimme kuitenkin ajoissa sovittuna aikana paikalle. Vähän alkoi jo jännittää, kun menimme tavallisen kerrostalon käytävään ja löysimme toisesta kerroksesta Live exit games – kyltin.

huonepakopeli

Oven takaa avautui pieni eteinen, johon jätimme päällystakit ja kengät. Saimme heti alkuun opastuksen huoneessa toimimiseen. Tärkeätä oli, ettei tavaroita yritetä irrottaa voimalla, eikä huoneessa saanut kiipeillä. Siellä ei saanut myöskään kuvata tai videoida. Huone olisi lukittuna tunnin ajan ja sinä aikana olisi pakko selviytyä huoneesta ulos. No ei muuta kuin yrittämään!

 

Huoneeseen astuttaessa olin todella innoissani ja jännissäni. Alussa tuli video, missä kerrottiin vähän pohjaa siitä, miten olimme huoneeseen jouduttu ja miten voisimme päästä pois sieltä. Vihjeitä ei tullut paljon, joten alku oli meille ihmeen hankala. Ajattelin pulmia vähän liian tietokonepelimäisesti ja jumitin oman ajatteluni vähän ylipohtimiseen. Yritin ajatella pulmia liian hankalasti, vaikka välillä ratkaisut olivatkin ihan nenän edessä. Onneksi huoneessa pystyi tekemään monta asiaa samaan aikaan, eli ei kuitenkaan jäänyt koskaan täysin jumiin.

 

Alkukankeuden jälkeen peli alkoikin sujua vähän paremmin ja ratkaisuja alkoi löytyä. Mutta ei kuitenkaan tarpeeksi nopeasti! Kello kävi, emmekä olleet lähelläkään ulospääsyä. Siitähän se paniikki vain nousi. Vaikka kuinka yritti kilpailla aikaa vastaan, kello ei antanut armoa. Ja niinhän siinä kävi, että aika loppui ja hävisimme pelin.

huonepakopeli

Näin jälkiviisaana olisi tehnyt monia asioita eri tavalla, niin kuin varmasti moni muukin ajattelee pelin jälkeen. Oli hauskaa, että saimme kuitenkin ratkoa pulmat loppuun, vaikka emme selvinneetkään annetussa ajassa ulos.

 

Kokemus oli kuitenkin sanoinkuvaamattoman mahtava! Haluankin ehdottomasti kokea samanlaisen joskus uudelleen. Live exit games – yritys olikin juuri saanut valmiiksi toisen huoneen, missä selvitetään ongelmia laboratoriossa. Jospa vaikka saisin joululahjaksi uuden huonepakopelielämyksen.

 

– Päivi, turkulainen pelien ystävä

 

 

Cisco 2960 Switching I hurried into the local department store to grab1 some last minute Chirsmas gifts. I looked at Cisco 2918 Flash Was Removed all the people and grumbled2 to myself. Cisco 2960 Switching I would be in here forever and I just had 300-208 dumps so much to do. Chirsmas was beginning to become such a drag. I kinda wished that I could just sleep Cisco 2960 Switching through Chirsmas. But I hurried the best Cisco 2918 Flash Was Removed I could through all the people to the toy department. Once again I kind of mumbled3 to myself at the prices of all these toys, and wondered if the grandkids would even play whit4 them. I found myself in the doll aisle5. Out of the Cisco 2960 Switching corner of my eye I saw a little boy about Cisco 2918 Flash Was Removed 5 holding a lovely doll.He kept touching6 her hair and he held 300-208 dumps her so gently. I could not seem to help Testprepwell myself. I just Learnguidepdf kept loking over at the little boy and wondered who the doll was Prepexamwell for. I watched him turn to Cisco 2918 Flash Was Removed 300-208 dumps a woman Testprepwell Learnguidepdf and he called his aunt by name and said, Cisco 2918 Flash Was Removed Testprepwell Prepexamwell ”Are you sure I don’t have enough money?” Cisco 2960 Switching She replied a bit impatiently, ”You know that you don’t have enough money for it.” The aunt Cisco 2960 Switching told the little boy not to go anywhere that Learnguidepdf she had to go and get some other things and would 300-208 dumps be back Cisco 2960 Switching in a few Learnguidepdf minutes. And then she left the aisle. The boy continued to Cisco 2918 Flash Was Removed hold the doll. After Prepexamwell Prepexamwell a bit I asked the boy who the doll was for. He Prepexamwell said, ”It is the doll my Prepexamwell sister wanted so badly for Chirsmas. She just knew that Santa would bring it. ”I told him that 300-208 dumps maybe Santa was going to bring it . He said, ”No, Santa can’t go where my sister is…. I have to give the doll to my Mama to Cisco 2960 Switching take to her. ”I asked him 300-208 dumps where his siter was. He looked at me with the Cisco 2960 Switching saddest eyes and said, ”She was gone 300-208 dumps to be Cisco 2918 Flash Was Removed with Learnguidepdf Jesus.

My Daddy says 300-208 dumps that Mamma is going to have to Prepexamwell go be with her.” My heart Prepexamwell nearly stopped beating. Then the boy looked at me again Cisco 2960 Switching Cisco 2960 Switching Testprepwell and said, ”I told my Daddy to tell my Mama not Learnguidepdf to go yet. I told him to tell her to wait till I got back from the store.” Then he asked me if i wanted to see Testprepwell his picture. I told him I’d love to. He pulled out some picture he’d had taken at the front of Cisco 2960 Switching the store. He said, ”I want my Mama to take this with her so the dosen’t ever forget me. I love my Mama so very much and I wish Cisco 2918 Flash Was Removed she dind not have to leave me.But Daddy says she will need 300-208 dumps Learnguidepdf to be Testprepwell with my sister.” I Testprepwell saw that the little boy Prepexamwell had lowered his head and had grown so qiuet. While 300-208 dumps he was Prepexamwell 300-208 dumps not Learnguidepdf looking I reached into my purse and 300-208 dumps pilled out a handful of bills. I asked the little boy, ”Shall we count that miney one more time?” He grew excited Testprepwell and said, ”Yes,I just Prepexamwell know it has to be enough.” So I slipped my money in with his and we began Cisco 2960 Switching to count it Learnguidepdf . Prepexamwell Of course Cisco 2918 Flash Was Removed it was Testprepwell plenty for the doll. He softly said, ”Thank you Jesus for giving me enough money.” Then the Learnguidepdf boy said, ”I just asked Jesus to give me enough 300-208 dumps money to buy this doll so Mama can take it with her to give my sister. And Learnguidepdf he heard my prayer. I wanted to ask him give for enough to buy my Mama a white rose, but I didn’t ask him, Learnguidepdf but he gave me Cisco 2918 Flash Was Removed enough to buy the doll Testprepwell and a rose for my Mama. She loves white rose so Prepexamwell much. Testprepwell ”In a few minutes the aunt came Cisco 2960 Switching back and I 300-208 dumps Cisco 2918 Flash Was Removed wheeled my Testprepwell Learnguidepdf Testprepwell cart away. I Learnguidepdf could not keep from thinking about the Cisco 2918 Flash Was Removed Learnguidepdf little boy Prepexamwell as I Cisco 2960 Switching finished my Testprepwell shoppong Prepexamwell in a ttally different spirit than when I had started. And I kept remembering a story I had seen in the newspaper several days earlier about a drunk driver hitting a car and killing7 a little girl Cisco 2918 Flash Was Removed and the Mother was in serious condition. The family Testprepwell was deciding on whether to remove the life support. Now surely this little boy did not belong with that story.Two days later I read in the paper where the family had disconnected the life support and the young 300-208 dumps woman Cisco 2960 Switching had died. 300-208 dumps I could not forget the little boy and just kept wondering if Cisco 2918 Flash Was Removed the two were somehow connected. Later Prepexamwell that day, I could not help myself and I went out and bought aome white roses and took them to the funeral home where the yough woman was .And there she was holding a lovely white Cisco 2918 Flash Was Removed rose, the beautiful doll, and the picture of the little Testprepwell boy in the store. I left there in tears, thier Cisco 2918 Flash Was Removed life changed forever. The love that little boy had Learnguidepdf for his little sisiter and his mother was overwhel. And in a split8 second a drunk driver had ripped9 the life of that little boy to pieces.

CHILD’S PLAY – HUONEPAKOPELI LIVENÄ!

Tiedättekö ne room escape-pelit, huonepakopelit, joita netissä on pilvin pimein? Idea on yksinkertainen – olet loukussa huoneessa (tai talossa, bunkkerissa, sairaalassa, missä ikinä) ja ulospääsy on lukittu. Sinun pitää löytää erinäisiä vihjeitä ja palasia suuremmasta suunnitelmasta, joiden avulla pääset ulos. Usein pitää etsiä numerokoodeja joilla avata koodilukkoja, tai esineitä joilla saa avattua piiloja joissa on avaimia, luukkuja joissa on kryptisiä tekstejä… ymmärrätte varmasti pointin.

 

Pelasin näitä pelejä muksuna aika paljon. Oon aina tykännyt tämmöisistä aivopähkinäpeleistä – sellaisista, joissa pitää miettiä paljon ja selvittää mysteerejä. Mun ja Nicon huomisen vuosipäivän kunniaksi tehtiin yhteistyötä vanhan tutun yhteistyökumppanin, eli Elämyslahjojen kanssa. Päästiin testaamaan huonepakopelin liveversiota, jotka on Suomessa vielä melko tuoreita. Ihan kikseissä suunnattiin tänään kohti Siilitietä/Herttoniemeä, jossa Mekaanikonkadulla sijaitsee Room Escape Running Rabbit-huonepakopeli.

room escape

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

RB:llä on kaksi erilaista huonetta. Toisen teemana on kylmä sota, jossa pitää päästä ulos KGB:n bunkkerista. Toinen taas sai mut syyhyämään innostuksesta – Child’s Play-huone, jonka teemana on lapsuuden kauhut, ’80/’90-lukujen kauhuleffojen kunnialla. Vaikka Nico ei mikään kauhujuttujen suurin fani ole, testattiin kauhuhuonetta. Jännäsin aika paljon matkalla, lähinnä sitä, että oltaisiin niin toopeja ettei päästäisi huoneesta pois annetussa ajassa, eli tunnissa.

 

Ovi aukesi hämärään käytävään, jonka päässä seisoi kultainen patsas kuumottavalla pupunaamarilla (myöhemmin kerrottiin, että se on maskotti Oscar) ja meidän pakoyritystä huoneen ulkopuolella valvonut mimmi ohjeisti meitä pelin säännöissä ja käytännön asioissa ennen huoneeseen menoa. Kun huoneen ovi suljettiin, meidän tuntimme alkoi.

room escape

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ette arvaakaan, miten paljon haluaisin kertoa kaikkia mielettömiä käänteitä, mutta en missään nimessä halua netissä spoilata huonetta kellekään! Suurpiirteisesti voin kertoa, että peli oli oikeasti todella haastava. Huoneessa on kamerat ja mikrofonit, eli valvoja kuulee ja näkee koko ajan mitä sisällä tapahtuu, ja jos harhaannuttiin tehtävästä tai jäätiin jumiin, oven alta livautettiin vihje. Saatiin aika monta vihjettä loppujen lopuksi ja valvojamme sanoikin, ettei vielä kukaan ole koskaan selvinnyt huoneesta ulos ilman vihjeitä.

room escape

room escape

room escape

Vaikka huone oli kauhuteemainen, ei siinä ollut mitään säikyttelytarkoitusta, lähinnä todella aavemainen tunnelma, joka nosti adrenaliinitasoa. Itse hösäsin ja häsläsin aika paljon ja etsin sieltä täältä kaikenlaista, kiinnitin huomiota juttuihin jotka ei olleet pelin kannalta tärkeitä – Nico olikin meistä se, joka piti päänsä kylmänä ja sai mutkin keskittymään paremmin vihjeiden selvittelyyn ja pelin etenemiseen. Peli oli monimutkainen ja vaati paljon ajattelutyötä ja asioiden yhdistämistä keskenään, hyvää kommunikaatiota pelaajien kesken ja rohkeutta, sen verran creepyä siellä kuitenkin oli! Sain pelin jälkeen luvan kuvata huoneesta yksityiskohtia normaalissa valossa, yritin saada näihin huoneen tunnelmaa mukaan paljastamatta kuitenkaan tarinaa tai mitään vihjeitä.

room escape

room escape

room escape

Loppujen lopuksi meillä meni vähän yli tunti, mutta meidän annettiin tehdä peli loppuun, koska tunnin tullessa täyteen oltiin jo niin lähellä loppua. Loppuaika oli tunti ja joitakin minuutteja päälle. Kun väänsin oven auki, oli mieletön voittajafiilis – me selvitettiin se, voitettiin peli! Vähänkään pitkäaikaisemmat lukijat varmasti tietää, että olen aika kova käyttämään ylisanoja, mutta ihan oikeasti sanon käsi sydämellä, että livenä huonepakopeli ylitti mun odotukseni ihan täysin ja oli niin paljon siistimpää kuin osasin edes odottaa.

room escape

room escape

Suosittelen ihan ehdottomasti muitakin kokeilemaan, jos vähänkään tämmösistä älypähkinäjutuista tykkää! Me oltiin kahdestaan, mutta huoneissa on kuulemma usein isojakin porukoita – duuniporukoita, synttäreitä, polttareita… Mä olen vieläkin ihan innoissani tästä ja mieli tekisi alkaa ihan harrastamaan näitä huoneita! Suomessa on käsittääkseni vain kourallinen järjestäjiä, Room Escape Running Rabbit toimii tosiaan tällä hetkellä Itä-Helsingissä ja avaa kuulemma piakkoin uuden tilan myös Helsingin Konalaan.

 

Me saatiin siis todella uniikki kokemus hääpäivän kunniaksi – vaikka se onkin huomenna ja juhlitaan sitä varsinaisesti huomenna, olen todella onnellinen siitä, että päästiin tekemään jotain näin siistiä ja erilaista. Nyt on kyllä pakko pelata ainakin pari huonepakopeliä netissä! Onko joku teistä testannut näitä liveversioita vielä?

 

Sofia, Elämysbloggaaja